Mikä ihmeen vaikutusvalta – voi herran pieksut tätä some-aikaa

Luin pari vuotta sitten lehdestä, että Kimi Räikkönen on Suomen vaikutusvaltaisin ihminen ja Teemu Selänne taisi Embursken kanssa luistella heti kannassa. Siis Saleakin vaikutusvaltaisempi. Kuten kanssaikäiseni vielä saattavat muistaa, se lehti siis on sellainen jossa teksti ja kuvat painetaan paperille ja joka rapisee. Siihen voi sitten kääriä kalan, kun ei enää käytä. Mutta nyt siis some-asiaa….

Times Square – meidän alan mekka

Vuoden ensimmäinen messuvisiitti osui jo tammikuulle, kun maailman suurin retail-alan messu, Retail’s BIG expo järjestettiin New Yorkissa. Samalla reissulla piti toki käydä aistimassa maailman suurinta diginäyttöjen keskittymää Times Squarella. Videohan siitä piti pyöräyttää.  

Pitääkö asiakaspalvelun olla hyvää – kyllä ensin sapetti

Taas sapetti mutta ei onneksi pitkään. Tässä yksi esimerkkillinen reaalielämän tarina siitä kuinka asiakaspalvelu pitää hoitaa niin että kiitoksen kellot kilkattaa kauas. Nytkin tämän kirjoituksen muodossa. Niinhän siinä aina välillä käy, että hommat menee pieleen, pelit leviää ja reissut peruuntuu. Pelikaanikin kuulemma voi mennä turbiiniin. Tällä kerralla meni lennot aivan poskelleen, kiitos verkkomatkatoimiston bittivirheen. Kävi sitten…

Mies, avaatko oven naiselle? Mies, otatko hatun pois sisällä?

Tämä nykymaailman huonokäytöksisyys tympii niin, että päätin kirjoittaa pari riviä. Kun Sinulle soitetaan, soitatko takaisin jos et ehdi vastata – et kovin todennäköisesti, ainakaan jos et tunne soittajaa. Sanotko päivää, kun sinua tervehditään käytävässä – todennäköisesti, toivottavasti. Minulle opetettiin jo äidinmaidossa kohteliaan käytöksen perusteet ja myöhemmin lahjana tulleesta Kultaisen käytöksen käsikirjasta ja armeijan harmaista opiskeltiin…

Just a great day in Vietnam

Loma Vietnamissa oli pitkään haaveissa ja joulukuussa 2015 sen toteutin. Ensin joulu Hong Kongissa, Eetu Snowdenin paljastusten myötä kuuluisaksi tulleessa The Mira hotellissa. Sieltä Ho Chi Minin kautta pompulla rantakohteeseen nimeltä Nha Trang. Aurinkorasvalla läträämisen sijaan halusin tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin muutenkin kuin ravintolan asiakkaana. Useiden suosittelujen perusteella bookkasin Chef Datin kokkikurssin. Kokkikurssin lisäksi tarjoutuikin koko päivän mittainen…