Haikosen veljekset hankkivat kaivurin – DigiZigi.com on startup

Ennen aloittava yritys oli aloittava yritys, jossa omistajat painoivat niska limassa töitä, kävivät pankinjohtajan juttusilla hattukourassa ja takasivat lainoja savupiippua ja mummon perintörahoja myöten.

Nykyään osa aloittavista yrityksistä kutsuu itseään startupeiksi. Jotkut ovat mielestään startuppeja useita vuosia.
Sellaiset vanhat startupit ovat niitä, joilla ei ole kovasta säätämisestä huolimatta alkanut ropista liikevaihtoa ehkä vielä lainkaan ja tulos laahaa kroonisesti turskalla.
Startup-statuksella on tässä genressä hyväksyttävää ettei liikevaihtoa ropise, tulos on turskalla ja voidaan hyvillä mielin perustella uutta rahoitusrundia kehitteillä olevan softakikkulan pakollisella platformin vaihdolla tai muulla digimaailman mysteereillä. Tehdyillä fataaleilla suunnitteluvirheillä tai täydellisillä virhearvioinneilla harvemmin perustellaan lisämassin tarvetta.

Mutta ei kaikkia aloittavia yrityksiä edelleenkään kutsuta startupeiksi.
Esimerkiksi Petrin juuri aloittanutta sähköfirmaa tai Haikosen veljesten käyntiin polkaisemaan maansiirtoyhtiötä harvemmin kutsutaan startupiksi. Niistä puhutaan esimerkiksi:

Pitkän linjan kaapelinikkari Petri Kupiainen ryhtyi yrittäjäksi. Hiacessa kulkee niin varasto, toimisto kuin Kupiaisen sosiaalitilatkin.

tai

Haikosen veljekset hankkivat metsäojitukseen soveltuva telakaivurin. Kynäruiskutaitelija Toropainen maalasi veljesten Vammaksen kylkeen järvimaiseman, jossa lentää Scania-kotka

Siinä missä startup genreläiset suunnittelevat kassanpohjan häämöttäessä uutta rahoituskierrosta, menee ei-startup-statuksen-saanut-aloittava-yritys sen sijaan leivättömien kuukausien jälkeen konkkaan, kaivuri ulosmitataan ja myydään pankin toimesta moottoritien varressa olevalle konevälitysfirmalle, yrittäjä menettää talon ja mummon perinnöt ja joutuu kylän häpeäpaaluun.

Vaikka stratupin määritelmä taitaankin liittyä kasvuhakuisuuteen ja yhtiön nuoreen ikään niin eipä olisi Haikosten firma startuppi vaikka tavoitteena olisikin hankkia seuraava kaivuri jo tulevana syksynä tai laajentaa muuhun koneurakointiin heti, kun paikallinen Osuuspankin johtaja näin siunaa.

Missä tuloshakuisuus luuraa?

Yksi asia mua on aina ihmetyttänyt. Liekkö jo useamman sata alkuvaiheen startup-yritystä olen baby steppejä ottavan enkelisijoittajaharrastukseni puitteissa skannannut mutta paria lukuunottamatta olen aina jäänyt ihmettelemään startup-yrittäjien ajatusmaailmaa.

Siinä missä Petrin sähköfirman ostolaskut ja Haikosen veljesten kaivurin lainan lyhennys alkaa erääntyä maksuun seuraavassa kuussa, on monen startupin suunnitelmissa elää uusilla sijoituksilla ja massiiviset turskat on enemmänkin retostelun aihe.  Startup-maailmassa se kielii hyvin pääomitetusta startupista ja onnistuneista rahoituskierroksista.

Digizigi.com raised 14,5M€ VC-money.

Pärnävän Osuuspankki myönsi Haikosen veljesten kaivinonehankintaan 79.000€ lainan. Yrittäjät panttasivat koko omaisuutensa.

Mihin on kadonnut kannattavan liiketoiminnan tavoittelu?

Se, etten ymmärrä suurimman osan nykyajan startuppien ansaintalogiikkaa lainkaan, laitan oman vanhoillisen liiketoiminta-ajatteluni piikkiini, mutta mistä ihmeestä kumpuaa ajatus ettei yhtiön kannata tavoitella kannattavaa liiketoimintaa vaan laittaa kaikki munat yhteen tuoteideakoriin. Silloinhan rahoittajien lisäksi myös omistajat ottavat valtavan riskin, koska kaikki ideat nyt ei vaan lennä. Tosin startup-genressä ei ole niinkään tapana että omistajat laittavat rahojaan riihikuivana vaan hikisijoituksena eli ameriikkalaisittain sweet equitynä, mikä on omiaan säästämään mummon perintörahat muihin askareihin.

Toki mä ymmärrän, että loistava tuoteidea vaatii panostuksia ennen kuin se on myytävissä mutta siltikin suurin osa startupin perustajista joutuu antamaan sijoittajille poskettoman suuren osuuden yhtiöstä saadakseen edes ne ensivaiheen rahoituspalikat kasaan. Osakassopimuksen ehtolausekkeista puhumattakaan.
Onko sittenkin totta, että kovin persaukisen ei kannata alkaa yrittäjäksi?

Itse olen kai vaan liian varovainen ja kassavirtaorientoitunut, kun uskon useamman tukijalan malliin, jossa koivet tukee toisiaan mutta niin että osa tuo kassavirtaa per heti, kasvattaa yhtiön kompetenssia ja opettaa tekijät oikean liiketoiminnan ajatusmaailmaan.

Tai sitten mä vaan olen liian vanhanaikainen…

Tai sitten alankin tutkailla kaivinkone- ja sähköurakointifirmojen enkelöintiä. Siellä ei taida meinaan pahemmin enkeleitä pörräillä. Hmm!