Ai että mentorointia pro bono – eikai kukaan nyt ilimaiseksi auta muita

Havahduin taannoin keväällä 2015 pohtimaan omia kokemuksiani ja ajatuksia yrittäjyydestä ja johtajuudesta. Mitä on tullut koettua ja minkälaisiin juurakoihin kopastuttua ja oksiin poskensa tökännyt.

Joskus on ollut kassa kuiva kuin beduiinin kieli, välillä vauhtia niin paljon että Räikkönenkin jäisi kakkoseksi, välillä ostettu virmoja takki auki ja välillä myyty omia alihinnalla, välillä lakki kourassa ruinaamassa rahaa, välillä sijoittamassa ylitursuavaa kassaa maailma vain rajana, ja sitten vielä erään urpon kanssa taannoin kevyttä kenttävälimiesoikeuttakin ökykalliiden lakimiesten riemuksi. Vanhakin mahahaava on useammankin kerran ollut kuin uusi.
Kai näitä kokemuksia voisi jonkun kanssa jakaa, jotta ei ihan kaikkia samoja virheitä tekisi muutkin, ajattelin.

Itselläni ei ole koskaan ollut mentoria ja totisesti on joskus meno ollut sen verran kylmää ja kovaa, että kovin on yksinäiseltä tuntunut pienen putiikin toimarina oleminen.
Alkoi kiehtoa ajatus mahdollisuudesta jakaa omia kokemuksia ja tiedon jyväsiä kollegajohtajille ja -yrittäjille.
Vaikka päässä ei vielä harmaata ole (ei muuten ole, ainakaan montaa haituvaa) ja olo tuntuu edelleen kuin teinipojasta niin miksipäs ei. Mentorin perikuva on usein harmaahapsinen, charmantti vanha patu tai Mam mutta pitääkö elää sata vuotta ennen kuin voi alkaa jeesata muita. No ei pidä ei.

Moni tuttu on kysynyt ja ihmetellyt että mitä järkeä sitä on ilmaiseksi tehdä muiden eteen töitä ja kantaa omien huolien ja murheiden lisäksi toistenkin kivirekiä harteillaan. Niin, ehkä juuri siksi että omat murheetkin saa uuden perspektiivin ja antamisen ja jakamisen myötä olen huomannut, että saan itsekin tuhannesti enemmän sellaista assettia mitä ei voi rahassa mitata.

Suomessa on useampikin mentorointi-järjestö mutta itse päädyin Lahessakin aktiivisesti toimivan Suomen Yrityskummien jäseneksi.

Oletpa sitten pienemmässä tai isommassa turbulenssissa elävä tirehtööri tai vaikkapa rahoituksen tai kasvukipujen kanssa tuskaileva yrittäjä,  tai sitten vaan omia kokemuksia jakamaan kiinnostunut hemmo tai mimmi niin voin muuten lämpimästi suositella tsekkaamaan tarkemmin: Suomen Yrityskummit

Kevään 2016 kruunasi viikonloppu, jolloin tarjoutui upea mahdollisuus viettää pari päivää eri puolilla Suomea vaikuttavien mentoreiden – Yrityskummien kanssa Lahden Mukkulan kartanossa, Yrityskummi Akatemian muodossa. Sain oikein plakaatin seinälle ja rutkasti uusia ajatuksia ja metodeja jaettavaksi.

Yrityskummi akatemia Lahti Mukkulan kartano Manu Mesimaki 2016