Tavoitteiden asettamisella saatikka porkkanan asettamisella ei ole mitään merkitystä lopputulokseen. On perin mielenkiintoista miten moni ajattelee näin työelämässä. Ja kuinka moni myös toimii sen mukaisesti. Ja miksipä ei toimisi, jos liksa rullaa anyway ja on muutenkin mukavan rento meininki. Saikkuakin voisi hakea vielä viikon lisää, kun on vielä duha. Vaan kyllä en ole samaa mieltä!…
Kuukausi: lokakuu 2018
Lannoitusvinkkejä innovaatioille
Sain kutsun mennä alustamaan Tekniikan akateemisten (TEK) kiertueelle innovaatiotoiminnasta. Kuulijoina salillinen dippainssejä ja muita akateemisia, sekä kolmen pääpuolueen kansanedustajaehdokas panelisteina. Pääsin stagelle LUT:n professori Tuomo Uotilan asiapitoisen alustuksen jälkeen. Hieman jännitti ottaa asiaan oman näköiseni ja umpi-ei-akateeminen näkökulma. Strategiani oli tuoda aiheeseen maanläheinen ja käytännön haasteita sekä mahdollisuuksia peilaava alustus. Tavoittelin jään särkemistä oheisella Iltalehden…
Avoimuudella sitoutuneisuutta
Luin tänä aamuna Kauppalehdestä juttua Kirkniemen paperitehtaan johtaja Martti Savelaisesta. Tehdasta vuodesta 2004 johtanut Savelainen naulasi upeat teesit, joista ihan jokaisen yrittäjän ja johtajan pitäisi ottaa mallia. Tarpeeton tiedon panttaus on typerää johtamista, joka ei sitouta työntekijöitä. Jutut siis napattu Kauppalehden numerosta 10.10.2018. Kannattaa lukea koko juttu