Kaikille teille, jotka ette ole vetäneet etäpresejä

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille teille, jotka olette vetäneet presejä etänä mutta tarkoitettu teille, jotka ette vielä ole.

Sikäli mikäli olet vetänyt webinaareja ja muita Teams-/Zoom -calleja, joissa pauhaat tietokoneen ruudulle tuntikausia vailla vähäisintäkään responsea, tiedät jo nyt varmasti mistä puhun ja voit todeta tämän jutun nähdyksi.

Mutta jos et ole tai et tiedä mistä on kyse, tehdään ensin hieman järjestelyjä:

1. Kaiva muistolaatikostasi vanha luokkakuva edustamaan Teams-puhelusi muita innosta puhkuvia osapuolia. Voit myös ottaa monta luokkakuvaa, jos puhut isolle joukolle passiivisia päitä. Viritä ne pöydälle nojalleen, kuvaamaan tietokoneesi ruutua.

2. Sitten laitat taustalle jotain ärsyttävää hälinä-ääntä radiosta, mieluusti joku erityisen ärsyttävä kaupallinen radio missä nuoret juontajat puhuvat toisilleen itsestään selvyyksiä. Ja sitten ehkä vielä imuri tai tehosekoitin päälle viereiseen huoneeseen. Jos perheessäsi on pilttejä, jätä ovi auki aja anna niiden mekastaa ja kehoita toista vetämään toista hiuksista, jotta saat autenttisia keskeytyksiä esitykseesi.

3. Lopuksi vielä otat hiton huonon asennon tuolilla. Todelliseksi etätyötuoliksi suosittelen pehmustamatonta keittiö jakkaraa, jossa persus hikoaa viidessä minuutissa tai armotta liian matalaa rahia, jonka päälle kasaat kaikki sohvatyynyt.

4. Autenttiseen tilanteeseen pääsemiseksi ehdotan myös, että juot litran vettä, jotta kova kusihätä alkaa korventaa oloa viimeistään puolessa välissä antoisaa esitystäsi.

Sitten vaan puhetta peliin. Istu paikallasi 1 1/2 tuntia ja puhu koko ajan luokkakuvalle, koska sulla on ”kamera” päällä. 

Suosittelen aloittamaan pyytämällä kaikkia laittamaan kamerat päälle.
Tässä kohtaa tapahtuu kaikkien tietokone- ja dataliittymämyyjien unelma. Mystisesti kaikista osallistujista tulee prospekteja, koska jopa Ritvan juuri hankitun läppärinkin kamera lienee rikki juuri nyt. On siis mitä ilmeisemmin potentiaalinen uuden läppärin ostaja, puhumattakaan romahdusmaisesti puhelun alussa heikkenevistä datayhteyksistä, joka estää loppujen kamerayhteyksien avautumisen luomaan inhimillisyyden kajoa.

Maksaisin tietokonemyyjänä muhevan provision Teams ja Zoom -callien pitäjille, jos saisin käyttööni tämän prospektilistan kaikista niistä mystisesti rikkinäisistä tietokoneista.

Takarivin Teppo tosin saattaa saada näppäränä miehenä oman kameransa kuntoon ja taustakuvaksi tietty virtuaalinen rantakuva. Mutta Tepon aidosti huonojen datayhteyksien ja neljä vuotta vanhan masiinan voimin pyörivä moderni keinoäly mössää upean beachin, pään takana näkyvän selkänojan, isojen kuulokkeiden kokonaisuuden muistuttamaan enemmänkin 70-luvun scifi leffoissa avaruusalusta ohjaavaa örkkiä. Teppoa pyydetään kaikkien parhaaksi sammuttamaan kamera.

Ollaan siis totaalisessa interaktiivittomuudessa. Siis etäpreseilijän normiarjessa.

Aika ajoin on hyvien tapojen mukaista keskeyttää ansiokas esityksesi ja kysyä onko kellään kysyttävää. Et tietenkään saa mitään vastausta, koska kaikilla on mikit mutella ja voit vain arvata kuinka moni niistä on täysillä mukana sun presen syövereissä ja kuka taas lukee Facea tai on jo lähtenyt ulkoiluttamaan koiraa.

Kun 1 1/2 tuntinen kimarasi päättyy ja päät alkaa pääsääntöisesti plumpsahtelemaan pois plumps-äänien saattelemana muutaman inhimillisen, todennäköisesti jonkun osallistujan lausuman kiitos-murahduksen kera, olet taatusti ylpeä itsestäsi hyvin menneen esityksen jälkeen. Jep! Mutta onneksi ei ole aikaa syvällisempään analyysiin, koska seuraava call on jo alkanut ja kusihätä jatkaa läsnäoloaan.


Olin alkuviikosta puhumassa Hämeen Kauppakamarin HHJ-kurssilaisille omaa storyani. Se oli webinaari, kamerat ja kaikki mutta siellä oli myös muutama paikalle hilautunut kuulija. Kameraan en osannut vilkaistakaan koko setin aikana, sen sijaan omistin esitykseni tiukalla katsekontaktilla milloin kullekin paikalla olijalle.
Aistin fiilikset, näin elekielen, kuulin naurun hörähdykset ja yskän puuskat.

Descartesin Renen hieman kuuluisampaa, Latinan lentokentällä vuonna 1637 humalapäissään tokaisemaan Cogito ergo sum -havaintoa mukaellen, aistin siis olin.

Se oli kuulkaa hieno tunne kun sai puhua oikeille ihmisille. Uskon että etäilijätkin saivat paremman esityksen, kuin totaalisessa interaktiivittomuuden tilassa olisin itsestäni saanut irti.

Siksi rohkaisenkin kaikkia teitä, että jokainen yritys jonka edustajat joutuvat pitämään jatkossakin etäpresejä, palkkaisi ainakin 2-5 työttömäksi jäänyttä kadun miestä ja – naista tai maksaisi taskurahaa opiskeljiaryhmille toimittamaan autenttista kokousosallistujien ja seminaariyleisön virkaa.

Kyllä olisi mukava puhua kun näkisi aitoa nenän kaivamista, yskän puuskia ja torkahtelua.