Kyllä ei hallitus ja puolueet juurikaan palkkaa

Vaalit on kohta ja pääsemme valitsemaan henkilöitä johtamaan Suomea.

Äänestäminen kannattaa ajatella kuin rekrytointiprosessi. Olet valitsemassa henkilöä tekemään viisaita päätöksiä jotka vie Suomea eteenpäin ja takaa hyvän tulevaisuuden.

Antaisitko omat rahasi ja päätöksenteko-oikeuden äänestämällesi henkilölle, on jo itsessään aika hyvä happotesti. Kaikki ehdokasnumeron saaneet ei ainakaan minun seulaa läpäise.

Voidakseen edistää jonkun teeman mukaista asiaa, vaikkapa eläkeläisten, nuorten, vammaisten tai yrittäjien, ei riitä että on työtön, eläkeläinen tai yrittäjä. Ei se yksistään tee ehdokkaasta kelpoa tekemään viisaita päätöksiä Suomen hyväksi, koska yhden asian liikkeiden paikka ei ole Eduskunnassa. Pitää olla näkemystä ja kykyä nähdä kokonaisuuksia ja suhteuttaa oma kärkiteema kokonaisuuteen. Vain silloin on edellytyksiä voida vaikuttaa, sillä elämä on kompromisseja monen hyvän asian kesken.

Lukemattomia kertoja on ties mitkä puolueet ja hallitukset hehkuttaneet sitä kuinka monta työpaikkaa ne ovat luoneet. No kyllä ei puolueet kovin montaa henkilöä piirikonttoreilleen palkkaa, hallituksesta puhumattakaan.

Kyllä ne on yritykset, jotka palkkaa enkä minä ainakaan ole eläessäni yhdenkään poliitikon konsultaatioon turvautunut kesken työhaastattelujen. Itse päätetään ja itse kannetaan vastuu.

Julkiset virat taas on silmänlumepalkkausta, sillä ne palkat maksetaan kansan maksamilla veroilla, suoraan tai kautta rantain. Väittäisin että yksityisen alan uusi työpaikka on aina paljon parempi kuin julkisen talouden työpaikka.

Terve suunta on huolehtia edellytyksistä, joilla yritysten kilpailukyky maailman turuilla säilyy ja että työpaikkoja syntyy yrityksiin sillä ne verorahat on meidän kaikkien hyväksi.

Kohta puoli elämää on tullut oltua jonkunmoisen yrittäjän roolissa ja nähnyt mitä on vastuu työntekijöistä. Siinä sivussa kun on vielä elänyt päivittäin sen faktan kanssa, että raha ei kasva puissa, palkkarahat on joka kuukausi raavittava ajallaan kasaan ja että velka ei lähtökohtaisesti ole hyvää rahaa, on aika helppo ollut valita mikä puolue on parhaiten edistänyt mahdollisuutta.

Jopa vasemmistoliitto ja demari ovat aika ajoin väittäneet kovasti olevansa yrittäjän asialla vaan kylläpä on lähinnä ollut yrittäjän taskut ja lompakko mielessä 😬

Kokoomuksessa, myös meillä Hämeessä on ehdolla kokeneita yrittäjiä ja johtajina marinoituneita henkilöitä, joiden hoidettavaksi antaisin oikein mieluusti tämän maan. https://www.hameenkokoomus.fi/eduskuntavaalit-2023/

Näitä asioita kannattaa pureskella, kun numeron valinnan aika tulee käsille. Ja vaaliuurnille sitten ihan ehdottomasti.

Jakoja peliin: