Olkiluoto 3 voidaan ajaa alas, Tammenmäki 1 on tulilla

Aikani katselin Arevan tusaamista Olkiluodon kimpussa. Sitten kun vielä naapurin korkeanteknologian ydinyhtiö ajautui maata johtelevan mestari strategigon peliliikkeiden myötä huonoille listoille, oli aika iskeä!

Eikä siinä kuulkaa turhia tusaantunut aikaa, kun jo takoo Tammenmäki 1 virtaa paperitehtaiden ja terässulattojen virkistämiseksi. Ei nyt ehkä kaikkien tehtaiden tarpeiksi mutta ainakin Varkauden paperitehtaan superkalanteritiimin taukotilan valaisuun 🙂

Tietoa lisää, liityin ryhmään

Hyvä on hätäsenkin pari artikkelia lukea ennen toimeen ryhtymistä, joten liityin Facessa aurinkopaneeli-ryhmään. Kuten moni muukin asialleen omistautunut ryhmä, Tuuli-, aurinko- ja pienvesivoiman itserakentajat -ryhmäkin oli huikean avulias ja asiantunteva. Ja mikä parasta, urpot loistaa urpo-kommentteineen poissa olollaan.

Eikun tilailemaan

Kovin kauaa ei näin hätänen heppu jaksa pelkkää lueskelua harrastaa, joten toimeen mars! Surffailin energiayhtiöiden enemmän tai vähemmän epähoukuttelevia tarjouksia liittymäsidoksineen. Lisäksi toki Kääklettelin em. ryhmän vinkeistä erinäisiä saitteja ja tein vertailuja mutta vain muutaman tarjouspyynnön laitoin. Kaikki sivustot eivät varsinaisesti huokuneet uskottavuutta.

Toisaalta lähtökohtana rapiat 50 vuoden ikään ehtiessäni on pyrkiä vähentämään kahteen kertaan ostelua (ensin halpa, sitten hyvä), joten tavoite oli löytää laatumerkki luotettavalta toimijalta. Eksyin Scanofficen sivuille, josta jokunen Mitsun ilmalämpöpumppukin on tullut tilattua ja sitten eikun paikallista edustajaa kavamaan.

Pari tarjouspyyntöä kehiin ja nopeimman vastaajan kanssa kauppa.

Lukemattomat kerrat olen tehnyt tarjouspyyntöjä milloin mistäkin aiheesta ja odotellut, josko joku haluaisi tarjota. Olen jo monesti ostanut ensimmäiseltä, koska nopeus on valttia ja hinnoista päästään aina juttuun. Tässä muuten ilmainen liiketoiminnan kehittämis vinkki: jos teidän nettisivuilla on tarjouspyyntö- tai yhteydenotto-lomake, huolehdi että siihen reagoidaan tunneissa, ei viikoissa.

Sähkörepo Oy Rengosta oli nopein ja on pakko sanoa, että asiointi oli kaikin puolin sujuvaa. Erityis maininta sille, että yrittäjä vastaili sujuvasti mun pariin kymmeneen mitä-jos-kuitenkin -kyssäriin ja sain aina palaamaan ruotuun.

Asennus oli tänään. Vajaa kolme viikkoa tilauksesta ja keli oli juurikin sopiva katto töille ja aurinkorasvalle.

Paneelit navetan katolle ja invertteri wifiin

Hilauduin kahdeksaksi Tammenmäkeen, jossa jo kaksi pakua odotti ja tellingit oli nousemassa navetan parvisillalle.

Asennuksesta ei ole montaa sanaa kirjoittaa, koska se hoitui maaliin mun parin Teams-puhelun aikana. Sitten eikun invertteri henkiin, ilmoitukset verkkoyhtiölle ja pääsin virittämään etähallinnan kännyyn.

Tiedättekö, että on pakko todeta että harvoin menee näin heittämällä tämän kokoinen projekti maaliin.

Nyt istun punaviinilasi kädessä ilta-auringossa ja lasken montako senttiä nytkin tuli säästöä 🙂

Samaan syssyyn vielä asennettiin lämminvesivaraajalle kellokytkin, jolla voi optimoida lämmitysaikoja silloin, kun aurinko säteitään suo.

Tässä hieman kuvia työmaan vaiheista:

Paljonko on takaisinmaksuaika?

No kuka piru sen tietää. Sähkö on kallistunut vuodessa 7 kertaiseksi, pelle tuossa naapurissa kouhkaa minkä jaksaa ja kebabbian heppukin alkoi hankalaksi. Kyllä ei tiedä kukaan, eikä näitä pidä vain raha mielessä ostella.

Totta puhuen yhtään takaisinmaksukälkyyliä en tehnyt. Talvella hommattiin agregaatti, kellari täyteen rokkaa ja nyt paneelit. Tää on ekoteko ja varautumista. Sitä paitsi kyllä tämä investointina on parempi kuin jokunen muu tekemäni ”järki-investointi”. Mardekin sukii myötäkarvaan kotona, kun näytän aurinkopaneeliaplikaatiosta montako kiloa hiilidioksidipäästöjä tänäänkin klaarattiin. Ensimmäisenä iltana muuten 19,94kg.

Suosittelen!

Tässä vielä paketin tiedot:

  • Hyundai Hie 400Wp paneelit 14 kpl (tehontuotto 84,8% 25v)
  • Sofar Solar 5.5KTL-X invertteri
  • Kiinnikkeet ja kiskot Nordic Sun
  • Kaapelit, turvakytkimet yms. tarvikkeet ja ilmoitus verkkoyhtiölle
Jakoja peliin: