Olipas upea mahdollisuus päästä mukaan ihan kunnon Leijonan luolan hengessä tuomaroimaan nuoria yrittäjiä. Yrittäjyyskisa Unikorni on Suomen Ekonomien ja Tekniikan akateemiset TEKin järjestämä yrittäjyys-/liikeideakisa tekniikan ja kauppatieteellisen alan yliopisto-opiskelijoille. Kilpailun tarkoitus on kannustaa opiskelijoita kaupallistamaan omia liikeideoita eteenpäin ja tuoda näkyväksi akateemista opiskelijayrittäjyyttä. Pääpalkintoa ei kuitenkaan myönnetä pelkälle idealle vaan tiimillä pitää olla vähintäänkin yritys perusteilla.
www.unikorni.fi
Voittajaksi valikoitu Jobile (www.jobile.fi) alustapalvelu, joka mahdollistaa kotitalouksille pihanhoitoon liittyvien ’jokamiehentöiden’ ulkoistamisen paikallisille nuorille. Tuomaristo kehui Jobilea erityisesti liiketoimintamallin selkeydestä ja samaistuttavasta tarpeesta. Kukapa ei kaipaisi toisinaan apukäsiä nurmikon leikkaamiseen tai lumitöihin. Tuomaristo näki liikeideassa myös kasvupotentiaalia pihatöiden ulkopuolelle. Vielä kerran lämpimät onnittelut voittajatiimille 4.000€ palkinnosta!



Toiselle sijalle ylsi Acutra ideallaan GPS-paikantimien hyödyntämisestä rakennustyömaiden työkaluvarkauksien estämisessä. Heidät palkittiin Hansdotterin 2 500 euron brändäyslahjakortilla.
Kolmanneksi tuli vastuullisia ratsastusvaatteita valmistava Heideq. Kolme parasta tiimiä palkittiin immateriaalioikeussparrauksella Boco IP:ltä.
Todella upeaa oli nähdä kuinka hyvin valmistautuneita kaikki tiimit olivat. Go Yrittäjyys!