Mä diggaan kuulla ja vaihtaa ajatuksia ihmisten ja yritysten tekemistä virheistä. Diggaan keskustella niistä nimenomaan virheiden tekijöiden kanssa. Ja jakaa omia mokia ja virhearviointeja, jotta joku voi ehkä välttää saman virheen.
Miksi?
Koska mistään ei opi yhtä paljon, eikä ole mitään mageempaa, kuin päästä näkemään ihmisen intoa kertoa, kuinka nousi suden kuopasta sinnikkäällä duunilla vaikka välillä oli uskonloppua.
Epäonnistu! Vain niin opit.
Tiedätkö sellaisen ihmisen, joilla menee aina hyvin kun kysyt?
Sellaisia, jotka eivät tee virheitä ja elävät virheetöntä elämää. Niitä sellaisia elokuvan sankari-ihmisiä, jotka saa röökinkin syttymään tulitikulla kaatosateessa, heräävät aina tukka tikissä yön jäljiltä, eikä koskaan pode krapulaa.
Lapsetkin on sellaisilla ihmisillä kauniita, eivätkä he koskaan itke julkisilla paikoilla.
Mun on pakko sanoa, että arvostan aika vähän sellaisia ihmisiä. Siis sellaisia, jotka eivät mielestään ole koskaan epäonnistuneet, koska se on jotenkin epäaitoa. Ei ihminen ole kone, joka tekee kaiken fiksusti ja osaa ennustaa tulevan.
Eikä muuten ole firmatkaan, koska firmat ei tee päätöksiä vaan siellä olevat inhimilliset olennot, ihmiset. Sellaiset, joilla on joskus huono päivä, joskus hyvä. Sellaiset, jotka ovat joskus iloisia, joskus melankolisia ja joskus vain hyvin vähän motivoituneita siihen mitä tekevät.
Ja joskus niillä firman ihmisillä myös hieman kihahtaa hattuu ja tulee vauhtisokeus.
Seuraavaksi vähiten arvostan niitä, jotka eivät edes tiedosta kämmänneensä mutta ehkä kaikista vähiten niitä, jotka ovat kämmänneet, tietävät sen mutta eivät sitä itsetuntonsa heikkouttaan ja pikkusieluisuuttaan pysty myöntämään.
Sen sijaan arvostan suunnattoman paljon niitä, jotka ovat saaneet jotain aikaiseksi the hard way. Pientä tai isoa mutta oppimalla kantapään kautta, stressin ja jopa konkurssin kautta könyten lukemattomien sudenkuoppien pohjalta takaisin ylös, umpihangessa tarpoen. Sellaisia, jotka kaiken sen jälkeen jaksaa hymyillä korkeimmalla huipulla, niitä mä arvosta.
Sama pätee yrityksiin. Itse ainakin ostan pääsääntöisesti vain firmoilta, joiden tarinaan, tekemiseen ja arvoihin pystyn jotenkin samaistumaan. Iso plussa tulee, jos yrittäjä tai toimari kertoo avoimesti myös sen miten selvittiin läpi takavuosien haasteiden, koska se luo uskoa että tulevaisuus osataan luotsata paremmin. Sellaisiin pystyy helposti samaistumaan. Samaistumaan, koska olen totisesti tehnyt itsekin virheitä. Kuten sinäkin. Löytyy hengenheimolaisuutta.
Virheiden tekeminen on inhimillistä ja oikeasti fiksu ihmisestä tulee vasta, kun se tajuaa virheensä ja ottaa opiksi. Iteroi ja päättää tehdä paremmin seuraavan kerran.
Joku meihin ihmisiin vaan iskee aikuistumisen kynnyksellä. Silloin virheistä tulee jotenkin häpeällisiä. Koulutusko meidät ajaa täydellisyyden tavoittelijoiksi vai mikä?
Koulujärjestelmä tappaa luovuuden erittäin tehokkaasti ja luo illuusion, että vain numerot merkkaa.
Tätä on pohtinut mm loistava puhuja ja ajattelija Sir Ken Robinson teemalla Do schools kill creativity. Tsekkaa vaikka TED-talkeista hänen puheensa, ihan huippu. https://www.ted.com/talks/ken_robinson_says_schools_kill_creativity
Miksi virheet on tärkeitä?
Mitä opit jos et koskaan epäonnistu, mokaa, ennusta väärin tai meinaa huitaista mutkaa suoraksi?
Ei elämää ja businesta pelkistä kirjoista opita. Sitä opitaan elämällä ja mokaamalla ja oppimalla virheistä.
Parhaat rekryäjät eivät kysy mitä osaat vaan mitä olet mokannut. Osaisitko muuten itse vastata siihen rehellisesti?
Entä yritys, josta suunnittelet ostavasi palveluita?
Pitäiskö succes storien ja testimonialien sijaan alkaakin kysyä minkä casen olette mokanneet ja miten selvisitte siitä?
Voiko virheet ja mokat kääntää eduksi myös omassa tai firmasi tarinassa ja koko liiketoiminnassa? Voi! Varmasti. Ehkä jopa kannattaisi mutta se onnistuu vain jos ensin annat itsellesi luvan mokata.
Mä olen ennustanut väärin, investoinut väärin, luottanut vääriin ihmisiin, vääriin firmoihin, uskonut korulauseita, uskotellut itselleni ja ties vaikka mitä muuta.
Todennäköisesti mokaan jatkossakin mutta en mitä ilmeisemmin enää samoissa asioissa, koska olen antanut itselleni luvan myöntää etten ole täydellinen. Ja siitä lähtee oppiminen.
Mitä kaikkea sä olet tunaroinut? Äläkä vaan sano ettet mitään 🙂