Mesimäki Company on

Kasvun, uudistumisen ja vaikuttavan johtamisen kumppani 

Kuva Manusta ja Marikasta neuvottelupöydän ääressä

Liiketoiminnan kehittäjät

Mitä me teemme?

Mesimäki Company on asiantuntijayritys, joka keskittyy monipuoliseen liiketoimintakonsultointiin. Tarjoamme interim- ja advisor-palveluita niin projekteihin kuin jatkuvana palveluna.

Autamme yrityksiä sekä organisaatioita kasvamaan, uudistumaan ja hyödyntämään digitaalisaation ja tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet.

Yhdistämme syvällisen liiketoimintaosaamisen, strategisen toimintamallin, modernin teknologian ja design thinking -ajattelun, jotta asiakkaamme voivat tehdä rohkeita ja kestäviä päätöksiä. 

Toimimme kumppanina yritysten ja organisaatioiden johdolle, omistajille ja hallituksille, jotka haluavat kehittää, kasvattaa ja viedä liiketoimintansa uudelle tasolle. 

PALVELUMME

Näin voimme olla avuksi

Kuva Marikasta ja Manusta selät vastakkain

Tutustu meihin


Olemme yhteensä lähes 60 vuoden työkokemuksella nähneet aitiopaikalta, miten yritykset menestyvät – ja epäonnistuvat – muutoksessa. Itse siinä mukana olleina sekä ylä- että alamäkiä kokeneena.

Olemme toimineet niin yrittäjinä, palkkajohtajina, toimitusjohtajina kuin hallituksen jäseninä ja omistajina. Olemme nähneet yrityksiä ja organisaatioita kohtaavia haasteita ja onnistuneet myös tarttumaan mahdollisuuksiin.

Kuvituskuva Manusta ja Marikasta

Sovitaan tapaaminen

Laita meille viestiä tai soita Manulle tai Marikalle, niin sovitaan tapaaminen. Yhteystietomme löytyvät Ota yhteyttä -sivulta. Voimme keskustella yrityksenne tai organisaationne mahdollisista tarpeista, jonka pohjalta teemme aina räätälöidyn, juuri teille sopivan ehdotuksen.