Kulmahuoneen yksinäinen tirehtööri

Hyvä johtaja kysyy aktiivisesti tiimin vointia, kuulumisia ja kantaa huolta jengin jaksamisesta. Siinä sivussa selitellään tekemisiä hallitukselle tai konsernin suuntaan ja saadaan uusia tulikomentoja ja rohkaisua pistää keskellä mahdotontakin vaan lisää pökköä pesään.  Saattaapa firman tulevaisuus, rahojen riittäminen, saatavien kotiutus, sopimusten kimuranttius ja ehkäpä pieninä hetkinä myös oma riittämättömyyden tunne ja pelko henkilökohtaisesta tulevaisuudestakin kalvaa…

Olemme johtava ja vastuullinen toimija. Niin ja lisäksi olemme laadukas.

Hintamme sen sijaan ei ole kilpailukykyinen, siksi olemmekin sitä mieltä että asiakas on tyhmä kun ei osta vastuulliselta ja laadukkaalta toimijalta, joka on sen lisäksi johtava vaan ostaa kilpailijalta, joka ei mielestämme ole laadukas, vastuullinen ja johtava, koska yhtään meitä halvemmalla ei sitä voi olla. Jos nyt vähän kärjistinkin mutta en paljoa. Aika usein tällaiseen dialogiin…

HYÖTY – ei voi olla näin vaikeaa!

Ei voi liikaa jankuttaa siitä, että omainaisuuksilla ei yritysmaailmassa tuotteen tai palvelu hintaa perustella, eikä perustella eduillakaan. Kaupat closataan sen toimesta, joka osaa parhaiten perustella asiakkaan saamat taloudelliset hyödyt. Ja se se sitten onkin vaikeaa, jos ei mailta omilta presentaatioiltaan asiakasta kuunnella.Parkkipaikkapohdintaa tästä aiheesta:

Paljonko on hyvä kate?

Hyvän katteen määrittely on kovasti paljon vaikeampaan kuin äkkiä ajatellen arvaakaan. Myytävän tuotteen myyntikate on helppo rasti mutta moni ei juuri pidemmälle mietikään ja siksi kuukauden tulos ja kassavirran riittävyys onkin niin yllätys monelle yrittäjälle ja johtajalle. Innostuin pureskelemaan asiaa lahtelaisella parkkipaikalla.

Kohti parasta asiakaskokemusta

Bloggailin joulukuussa kaikkien alojen Michelin-tähdistä. Aihe on tärkeä ja tänään alkoi runosuoni pulputtaa videoblogin muodossa hieman samasta aiheesta. Tässä muuten linkki siihen aiempaan bloggailuuni samasta aiheesta http://www.mesimaki.fi/kylla-ei-kaikki-tavoittele-tahtea-vaikka-pitaisi-alasta-riippumatta/

Kyllä ei kaikki tavoittele tähteä vaikka pitäisi. Alasta riippumatta

Olet varmaan käynyt joskus hyvässä ravintolassa. Ehkä jopa Michelinin tähdellä varustetussa kanttiinissa? Mä olen usein ihaillut tähdellisten, tähtijonossa olevien, sekä muuten vaan keskimääräistä reilusti paremman asiakaskokemuksen tarjoamiseen tähtäävien ruokapaikkojen intohimoa tavoitella priimaa. Priimaa tai jopa huippuhyvää. Kunnioitan suunnattomasti sitä tarkkuutta, jolla jokainen yksityiskohta on hiottu erinomaisen asiakaskokemuksen saavuttamiseksi aina tervetuloa-toivottajasta hyvän illan toivottajaan ja kaikkeen…

Kyllä ei ole visio, missio ja arvot selviä

Sain kunnian bloggailla Oakhillin saitilla yritysten arvoista. Tein hämmentäviä havaintoja siitä miten ulkokultaisia monen yrityksen arvolistaukset on ja miten harvoin arvo aidosti jalkautuu siitä pääkonttorin aulan arvotaulusta yrityksen arkeen. Pohdin miten yhtiön arvojen arvoa voisi mittailla ja miten ne saadaan jättämään lisää viivan alle. Yrityksen arvot on hyvä vitsi

En tavoittele mitään – teen sen minkä teen

Tavoitteiden asettamisella saatikka porkkanan asettamisella ei ole mitään merkitystä lopputulokseen. On perin mielenkiintoista miten moni ajattelee näin työelämässä. Ja kuinka moni myös toimii sen mukaisesti. Ja miksipä ei toimisi, jos liksa rullaa anyway ja on muutenkin mukavan rento meininki. Saikkuakin voisi hakea vielä viikon lisää, kun on vielä duha. Vaan kyllä en ole samaa mieltä!…

Lannoitusvinkkejä innovaatioille

Sain kutsun mennä alustamaan Tekniikan akateemisten (TEK) kiertueelle innovaatiotoiminnasta. Kuulijoina salillinen dippainssejä ja muita akateemisia, sekä kolmen pääpuolueen kansanedustajaehdokas panelisteina. Pääsin stagelle LUT:n professori Tuomo Uotilan asiapitoisen alustuksen jälkeen. Hieman jännitti ottaa asiaan oman näköiseni ja umpi-ei-akateeminen näkökulma. Strategiani oli tuoda aiheeseen maanläheinen ja käytännön haasteita sekä mahdollisuuksia peilaava alustus. Tavoittelin jään särkemistä oheisella Iltalehden…

Kadonneen strategiapaperin arvoitus

Strategiajumppa tulevan vuoden koukeroista kuuluu monen organisaation syksyn askareihin budjetoinnin ja muun arkisen asian ohessa. Mutustelin aihetta hieman vierasbloggarina Yrittäjien virtuaaliyhteistössä. https://www.fbyrittajat.com/blogi/2018/9/30/4wnps2ibqpxw5ssqtlfic9cci0yzyx