Palvelut yrityksille

Asiantuntijapalvelut yrityksille kasvun ja uudistumisen tueksi

Asiantuntijapalvelut yrityksille voivat tarkoittaa yksittäistä kehitysprojektia, vaativan hankkeen läpivientiä tai pidempiaikaista johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen tukea.

Mesimäki Companyn taustalla ovat Marika ja Manu Mesimäki, kaksi kokenutta yritysjohtajaa ja laaja-alaisesta hands-on kokemuksesta ammentavaa generalistia. Olemme uramme aikana johtaneet muutoksia, rakentaneet strategioita ja vieneet niitä käytäntöön, kehittäneet ja kasvattaneet omien ja asiakkaiden yritysten liiketoimintaa, luoneet tuote-, palvelu- ja markkinointikonsepteja, ja tehneet paljon myös käytännön työtä eri toimialoilla, esimerkiksi myynnissä, markkinoinnissa, digitaalisten järjestelmien kehittämisessä, käyttöönotossa ja niiden myynnissä.

Tämän vuoksi pystymme astumaan sisään yritykseen tai organisaatioon nopeasti, hahmottamaan kokonaisuuden, havainnoimaan olennaiset ja viemään asioita nopeastikin eteenpäin. Voimme tukea teitä yksittäisessä projektissa tai hankkeessa, tai toimia pidempiaikaisena kumppanina esimerkiksi interim-johtajan, advisorin tai sparraajan roolissa.

Myös hallitustyöskentely on meille molemmille tuttua.
Alla esimerkkejä palvelukokonaisuuksista, joilla autamme organisaatioita kasvamaan, uudistumaan ja vahvistamaan muutoskyvykkyyttään.

Kuva Marikasta ja Manusta selät vastakkain

IT-järjestelmien kilpailutuspalvelu PK-yrityksille

Ulkoistettu asiantuntijapalvelu

Autamme pk-yrityksiä tekemään varmat ja perustellut järjestelmävalinnat — ilman turhia riskejä, aikaa vievää selvitystyötä tai stressiä. Toimimme riippumattomana asiantuntijana, joka varmistaa, että valittu ratkaisu tukee liiketoimintanne kasvua ja arkea.

  • Säästät aikaa ja vältyt virheinvestoinneilta
  • Teet varman ja perustellun päätöksen riippumattoman asiantuntijan tuella
  • Saat juuri teille sopivan ratkaisun, joka tukee kasvua ja arjen sujuvuutta

Myynnin ja markkinoinnin kehittäminen

Advisorpalvelut yrityksille

Myynti ja markkinointi tuottaa tulosta, kun tavoitteet, asiakkaat, viestit, kanavat, tekijät ja järjestelmät muodostavat johdetun kokonaisuuden. Autamme rakentamaan markkinoinnille suunnan ja toimintamallin – ja tarvittaessa johdamme sen toteutusta osana organisaatiotanne.

  • yritys tarvitsee markkinointijohdon osaamista ilman kokoaikaista rekrytointia
  • verkkosivut, CRM, sisältö ja mainonta eivät muodosta toimivaa kokonaisuutta
  • markkinointikumppani pitää kilpailuttaa
  • markkinointia tehdään paljon, mutta kokonaisuutta ei johdeta
  • myynti ja markkinointi toimivat erillään
  • tavoitteet ja mittarit ovat epäselviä
Kuva Marikasta ja Manusta selät vastakkain

Tekoäly ja uudet toimintatavat

Maalaisjärjellä käytännön hyödyiksi

Tekoälystä syntyy hyötyä vasta, kun se yhdistetään oikeaan liiketoimintatarpeeseen, toimivaan tietoon ja ihmisten arjen työhön. Autamme organisaatioita tunnistamaan parhaat käyttökohteet, kehittämään AI-avustajia ja työnkulkuja sekä rakentamaan tekoälyn hallitulle käyttöönotolle yhteiset toimintatavat..

  • tekoälystä puhutaan, mutta organisaatio ei tiedä mistä aloittaa
  • työntekijät kokeilevat työkaluja omilla tavoillaan
  • yhteiset käyttöperiaatteet puuttuvat
  • käyttökohteita on paljon mutta niitä ei ole priorisoitu
  • johto tarvitsee realistisen kuvan hyödyistä, riskeistä ja edellytyksistä

Milloin ulkopuolisesta asiantuntijasta on eniten hyötyä?

Liiketoiminnan asiantuntijapalvelut ovat usein järkevin ratkaisu tilanteissa, joissa yrityksellä on selkeä kehitystarve, mutta omaan organisaatioon ei ole tarkoituksenmukaista rekrytoida pysyvää asiantuntijaa. Tarve voi liittyä esimerkiksi kasvuun, strategian uudistamiseen, järjestelmähankintaan, tekoälyn hyödyntämiseen, myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen tai vaativan muutoshankkeen läpivientiin.

Asiantuntijapalvelut yrityksille voivat myös tuoda päätöksentekoon ulkopuolista näkemystä ja kokemusta juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Meille tyypillistä on, ettemme jää vain tekemään suosituksia, vaan osallistumme tarvittaessa myös käytännön toteutukseen. Työskentelemme projektikohtaisena asiantuntijana, advisorina, interim-roolissa tai pidempiaikaisena kehittämiskumppanina.

Palvelut yrityksille rakennamme aina tilanteen ja tavoitteen ympärille. Ensin muodostamme yhteisen käsityksen nykytilasta, tarpeesta ja tavoitellusta muutoksesta. Sen jälkeen sovimme, missä roolissa ja millä laajuudella voimme tuottaa eniten lisäarvoa. Joskus kyse on muutaman päivän sparrauksesta, joskus usean kuukauden hankkeesta tai jatkuvasta asiantuntijatuesta.

Laaja kokemuksemme eri toimialoista auttaa tarkastelemaan haastetta yhtä aikaa liiketoiminnan, johtamisen, asiakkaiden, prosessien, teknologian ja ihmisten näkökulmasta. Tavoitteena ei ole tehdä kehittämisestä monimutkaisempaa, vaan auttaa tunnistamaan olennaiset asiat, tekemään perusteltuja valintoja ja viemään sovitut muutokset käytäntöön.

Lisää asiantuntijapalveluita

Strategiatyö, johtaminen ja hallitustyö

Autamme johtoa, johtoryhmiä ja hallituksia uudistamaan strategian, kirkastamaan tavoitteet ja rakentamaan käytännöllisen mallin niiden toteuttamiseen. Toimimme myös tarvittaessa interim-johtajina ja hallituksen jäseninä.

LUE LISÄÄ

Osallistavat selvitykset ja kehittämisohjelmat

Vaativa selvitystyö ei synny pelkästään dokumentteja lukemalla eikä yksittäisiä toimijoita kuulemalla. Yhdistämme tutkimus- ja tausta-aineistot, haastattelut, kyselyt, työpajat ja asiantuntija-analyysin selkeäksi tilannekuvaksi ja toteuttamiskelpoisiksi kehitysehdotuksiksi.

LUE LISÄÄ

ODOO ERPistä täydet tehot käyttöön

Onko yrityksenne ERP-hanke solmussa, resurssit lopussa tai etsittekö vasta oikeaa suuntaa digitalisaatiolle? Me autamme teitä ottamaan kaiken hyödyn irti järjestelmästä olittepa vasta suunnittelemassa hankintaa tai jo pitkällä käyttöönottovaiheessa

LUE LISÄÄ

Asiantuntijapalvelut yrityksille - Mesimaki Company

Ota yhteyttä – katsotaan voimmeko olla avuksi!

Tarjoamme käyttöösi kaiken asiantuntemuksemme ja kokemuksemme. Käydään tilanne avoimesti läpi ja katsotaan miten voimme auttaa. Teemme myös räätälöityjä palvelukokonaisuuksia.